Valitsimme Pertti Jarlan sarjakuvataiteilijaksemme josta kerromme enemmän. Pertti Jarla on itseoppinut taiteilija, sarjakuvapiirtäjä ja skeptikko. Hän on tullut tunnetuksi useissa sanomalehdissa ilmestyvästä Fingerpori-sarjakuvastaan.
sunnuntai 15. joulukuuta 2013
maanantai 2. joulukuuta 2013
Google Art- virtuaaligalleria
Google on perustanut paratiisin taidehistoriasta ja taiteesta kiinnostuneille. Se on luonut uskomattoman online-taide-elämyksen lyöttäytymällä yhteen 151:n arvostetun taidetahon kanssa 40:ssä eri maassa.
Google-art on projekti, jonka nimissä julkaistaan digitaalisia taideteoksia ja -esineitä museoista ympäri mailmaa. Projekti antaa mahdollisuuden vierailla virtuaalisesti museoissa ja tutkia erilaisia maalauksia. Projektiin on lähtenyt mukaan myös mm. suomalainen Ateneumin taidemuseo, jossa aikaisemmin vierailimme ja josta olemme blogiimme kirjoittaneet.
Valitsimme Google Artista 6 teosta, jotka halusimme laittaa blogiimme näytille.
Google-art on projekti, jonka nimissä julkaistaan digitaalisia taideteoksia ja -esineitä museoista ympäri mailmaa. Projekti antaa mahdollisuuden vierailla virtuaalisesti museoissa ja tutkia erilaisia maalauksia. Projektiin on lähtenyt mukaan myös mm. suomalainen Ateneumin taidemuseo, jossa aikaisemmin vierailimme ja josta olemme blogiimme kirjoittaneet.
Valitsimme Google Artista 6 teosta, jotka halusimme laittaa blogiimme näytille.
Birth of Venus - Sandro Botticelli
The Elder Sister - William Bouguereau
Waiting - Edgar Degas
Serving Punch - Thomas Rowlandson
Fire's on - Arthur Streeton

Still Life with Apples - Paul Cézanne
~ Sini, Nea, Elli
torstai 28. marraskuuta 2013
Kuvatoimisto - Magnum Photos
Magnum Photos on kansainvälinen kuvatoimisto, jonka omistavat valokuvaaja-jäsenet itse.
Sen perustivat valokuvaajat Robert Capa, Henri Cartier-Bresson, George Rodger ja David Seymour vuonna 1947.Sillä on toimistot New Yorkissa, Tokiossa, Lontoossa ja Pariisissa. Tällä hetkellä Magnumin kuvakirjastossa on noin miljoona kuvaa, joista verkossa on esillä suunnilleen 350 000.
-Sini, Nea, Elli
Taiteilija esittely: Laila Pullinen
Laila Pullinen on suomalainen kuvataiteilija joka on syntynyt heinäkuussa 1933. Hän on yksi suomen tunnetuimpia kuvanveistäjiä. Laila on tunnettu klassista modernismia edustavista pronssiveistoksista. Pronssiveistoksille on ominaista rosoisten ja kiiltävien pintojen vaihtelu töissä. Teeimoilta Laila Pullisen työt liittyvät usein antiikin tai kristinuskon mytologiaan tai sitten ne käsittelevät ihmisen ja luonnon suhdetta keskenään. Hänelle on myönnetty Pro Finlandia palkinto ja hän toimi vuosina 1990-1995 taiteilijaprofesorina. Pullisen töitä on näkyvillä monissa julkisissa tiloissa kuten esim. Helsinki Vantaan lentokentällä.
SININ LEMPITEOS: Alla olevassa kuvassa on Laila Pullisen lisäsi Teresia Lönnström. Teoksessa heidän taustallaan on kaksoismuotokuva Lönssdtrömistä ja hänen edesmenneestä puolisostaan Rafael Lönnströmistä. Kaksoismuotokuva on tehty 1970-luvun alussa.
NEAN LEMPITEOS: Pullinen on tehnyt teoksestaan auringonkantaja useita eri versioita. Ensimmäisen version auringonkantajasta hän teki vuonna 1967. Materiaalina Auringonkantaja teoksessa on kivi ja pronssi. Alla olevassa kuvassa on auringonkantaja työ IV se on valmistettu vuonna 1994.
ELLIN LEMPITEOS: Alapuolella olevassa kuvassa Laila Pullinen on NissBackan vesipuistossa Vantaalla, jossa hänen tekemänsä taideteos nimeltään Castor sijaitsee. Veistoksen alaosa on Mäntsälän punamustaa graniittia. Teoksen pinta on kauttaaltaan hyvin sileä. Kuva on otettu vuonna 2000.
- Sini, Nea, Elli
tiistai 26. marraskuuta 2013
Vastamainos
Valitsimme vastamainoksista guggenheim aiheisen teoksen. Se oli mielestämme hauska ja ymmärsimme heti mistä kuvassa on kyse. Helsinkiin on kaavailtu rakennettavaksi guggenheim museoa joka olisi erittäin kallis projekti eikä kukaan ilmeisesti oikeastaan edes haluaisi museota Helsinkiin. Kuvassa on pino kolikoita helsingin rannikolla jolla kuvataan guggenheim museota. Kuva tekee siis pilkkaa museosta otsikkoa myöten missä on euron merkkejä. Kuva viestii viestin mielestämme siitä kuinka guggenheim on turha ja rahaa vievä projekti.
-Sini, Nea, Elli
lauantai 23. marraskuuta 2013
Asuinalue: Kartanonkoski
Valitsimme asuinalue esittelyyn Nean asuin alueen. Nea asuu Kartanonkoskella, joka sijaitsee Ylästöntien ja Vantaanjoen välissä aivan Jumbon läheisyydessä. Alue on rakennettu pääsääntöisesti 2000-luvulla. Suurinta osaa taloista on aloitettu rakentamaan 2000-luvun alussa, mutta alueelle rakennetaan yhä edelleen uusia taloja, kauppoja ja puistoja. Kartanonkoski on nuorekas ja uusi asuinalue ja se edustaa hieman erinlaista tyyliä, kun muut tuntemamme asuinalueet.
Alue erottuu muiden asuinalueiden joukosta, koska sielä on erittäin paljon värikkäitä taloja. Alue koostuu rivitaloista ja kerrostalojakin löytyy muutamia. Kartanonkoski on erityisesti lapsiperheiden suosima, koska se on niin rauhallinen ja ikään kuin luonnonhelmassa vaikka kaikenmailman palvelut ovatkin silti aivan lähellä.

~ Sini, Nea, Elli
Maailman kaunein rakennus
Mont St. Michel
Mont St. Michel on luostarisaari, joka sijaitsee Normandian rannikon edustalla, Ranskassa. Lähes koko saaren käsittävä luostari on Ranskan kansallisessa lainsäädännössä julistettu vuonna 1874 historialliseksi monumentiksi. Vuonna 1979 saari hyväksyttiin myös UNESCOn maailmanperintölistalle. Luostari rakennettiin jo 900-luvulla, ja se on rakennettu romaaniseen ja gotiikan flamboyant-tyyliin.
Valitsimme juuri tämän rakennuksen maailman kauneimmaksi, koska siinä on käytetty erittäin kaunista arkkitehtuuria. Koko saari on upea katseenvangitsija, ja se onkin todella suosittu matkailukohde. Sitä näkee myös paljon mm. ranskalaisissa postikorteissa.
Mont St. Michel on luostarisaari, joka sijaitsee Normandian rannikon edustalla, Ranskassa. Lähes koko saaren käsittävä luostari on Ranskan kansallisessa lainsäädännössä julistettu vuonna 1874 historialliseksi monumentiksi. Vuonna 1979 saari hyväksyttiin myös UNESCOn maailmanperintölistalle. Luostari rakennettiin jo 900-luvulla, ja se on rakennettu romaaniseen ja gotiikan flamboyant-tyyliin.
Valitsimme juuri tämän rakennuksen maailman kauneimmaksi, koska siinä on käytetty erittäin kaunista arkkitehtuuria. Koko saari on upea katseenvangitsija, ja se onkin todella suosittu matkailukohde. Sitä näkee myös paljon mm. ranskalaisissa postikorteissa.
~ Sini, Nea, Elli
torstai 21. marraskuuta 2013
Tulevaisuuden kaupunki: Harvest City, Haiti
Valitsimme tulevaisuuden kaupungiksemme Harvest Cityn.
Valitsimme juuri tämän kaupungin, koska se näytti erittäin mielenkiintoiselta ja hienolta paikalta! Kaupungissa oli upeaa arkitehtuuria sekä modernisti ja samaan aikaan leikkisästi
suunniteltuja rakennuksia. Kaupunki vaikuttti siltä, että sielä voisi asua paljon iloisia ihmisiä ja se olisi pirteä ja onnellinen paikka elää kaikenlaisille ihmisille. Harvest City on luonnonläheinen kaupunki. Sielä on paljon nurmikko alueita ja puita, sekä vesi on oikeastaan kaikkialla kaupungissa lähellä.
~ Sini, Nea, Elli
Unelmien koti
Maailmanperintökohde: Brasília
Maailmanperintöluettelo on Unesconylläpitämä järjestelmä, jonka tarkoituksena on suojella maailman ainutlaatuista kuttuuri-ja luonnonperintöä. Luetteloon valittujen kohteiden ja alueiden katsotaankin olevan arvokkaimmat perintökohteet, joiden suojelulla ja säilyttämisellä pitäisi olla erityinen merkitys ihmiskunnan kulttuuri- ja luonnonperinnön säilymiselle. Maailmanperintöluettelossa on 981 kohdetta, joista 759 on kulttuurikohdetta, 193 luonnonkohdetta ja 29 molempiin ryhmiin kuuluvaa. Italiassa on yhteensä 49 kohdetta, eli enemmän kuin missään muussa valtiossa.
Valitsimme maailmanperintöluettelosta kohteeksemme Brasìlian. Brasìlia on Brasilian pääkaupunki. Se lisättiin UNESCO:n mailmanperintöluetteloon vuonna 1987 eli 26 vuotta sitten. Kaupungin väestön luku oli vuonna 2010 tehdyssä väestönlaskennassa n. 2,5 miljoonaa asukasta.
Brasìlian sijainti kartalla ja Brasìlian vaakuna.
Brasília sijaitsee Keski-Brasiliassa. Kuukauden keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat 25-28 astetta. Lämpimintä on syyskuussa jolloin on keskimääräisesti n. 28 astetta lämmintä. Brasìlian alimmat lämpötilat ovat 12-18 asteen välillä. Sadetta on eniten marraskuusta helmikuuhun. Kesä- heinä- ja elokuussa sadepäiviä on vain muutamia ja sademäärät jäävät erittäin vähäisiksi.
Brasìlia on arkkitehtuurisesti mielestämme kaunis kaupunki kuvien perusteella. Blogimme kirjoittajista Nea on itsekkin käynyt Brasìliassa ja hän osaakin kertoa, että kaupunki on paikanpäälläkin kaunis. Mutta myös huonompiakin alueita löytyy jonka takia siellä tuleekin välttää pimeällä liikkumista ulkona.
Brasìlia on arkkitehtuurisesti mielestämme kaunis kaupunki kuvien perusteella. Blogimme kirjoittajista Nea on itsekkin käynyt Brasìliassa ja hän osaakin kertoa, että kaupunki on paikanpäälläkin kaunis. Mutta myös huonompiakin alueita löytyy jonka takia siellä tuleekin välttää pimeällä liikkumista ulkona.
~ Sini, Nea ja Elli
Taiteilija Damien Hirst
Englantilainen taiteilija Damien Hirst syntyi kesäkuussa 1965 Bristolissa. Hänet luetaan Young British Artist -ryhmään. YBA-ryhmä oli lontoolainen taiteilijaryhmä, johon kuului käsitaiteilijoita, installaatiotaiteilijoita, taidemaalareita ja veistäjiä. Hirst opiskeli Lontoon Goldsmithin yliopistossa. Hänen uransa alku oli hyvin paljolti sidoksissa keräilijään nimeltä Charles Saatchi. Hän ehti uransa aikana myös perustamaan bändin nimeltään Fat Les. Damien Hirst on tunnettu mm. luonnonhistoria-sarjasta. Luonnonhistoria sarjassa hän esitteli kaasuun säilöttyjä eläimiä.
Kuvia luonnonhistoria näyttelystä.
Hirstin tunnetuimpia töitä on vuonna 1992 tehty "The Physical Impossibillity of Deatf in the Mind of Someone Living". Se koostuu kaasuun säilötystä nelimetrisestä tiikerihaista suuressa vitriinissä. Kyseistä työtä ylistettiin BritArtin symboliksi ja 1990-luvun brittiläisen taiteen ikoniksi.
Kuvia The Physical Impossibillity of Deatf in the Mind of Someone Living- näyttelystä.


Damien Hirstin teokset ovat mielenkiintoisia ja sopivat mielestämme monenlaisille katsojille ihan perheen pienimmistä rohkeista tytöistä ja pojista, vanhempiin rouviin ja herroihin asti. Teokset ovat mielestämme kekseliäästi ja mielenkiintoisesti toteutettu eikä mm. eläin-teoksia voi todellakaan verrata joihinkin tavallisiin säilöttyihin eläimiin. Hirstin teokset ovat hienosti viimeisteltyjä ja ne ovat tehty yksityiskohtaisesti ja tarkasti. Kaikki Hirstin teokset ovat arvokkaan näköisiä ja niiden esillepano on näkemiemme kuvien mukaan tyylikäs ja erittäin arvokas pienimpiä yksityiskohtia myöten.
~ Sini, Nea ja Elli
Hän rikkoi teoksellaan Lullaby Spring hintaennätyksiä, kun se kaupattiin 14,4 miljoonalla eurolla vuonna 2007. Mikä on kallein hinta mitä mistään teoksesta on maksettu sinä aikana, kun taitelija on vielä elossa. Hän pyrki myöhemminkin tekemään hintaennätyksiä mm. teoksillaan The Golden Calf ja For the Love of God.


Damien Hirstin teokset ovat mielenkiintoisia ja sopivat mielestämme monenlaisille katsojille ihan perheen pienimmistä rohkeista tytöistä ja pojista, vanhempiin rouviin ja herroihin asti. Teokset ovat mielestämme kekseliäästi ja mielenkiintoisesti toteutettu eikä mm. eläin-teoksia voi todellakaan verrata joihinkin tavallisiin säilöttyihin eläimiin. Hirstin teokset ovat hienosti viimeisteltyjä ja ne ovat tehty yksityiskohtaisesti ja tarkasti. Kaikki Hirstin teokset ovat arvokkaan näköisiä ja niiden esillepano on näkemiemme kuvien mukaan tyylikäs ja erittäin arvokas pienimpiä yksityiskohtia myöten.
~ Sini, Nea ja Elli
torstai 14. marraskuuta 2013
Graffititaiteilija: Miss Van
Valitsimme taiteilijaesittelyyn graffititaiteilija Miss Vanin. Hän on Ranskalainen graffititaitelija, joka on syntynyt 1973 Toulousessa, Ranskassa. Hänen maalauksensa esittävät useimmiten erilaisia nukkemaisia tai pinup-tyylisiä naishahmoja. Teokset ovat usein hiukan seksistisä. Miss Van aloitti uransa 1990-luvulla, ja oli samalla vuosikymmenellä yksi Toulousen graffitikulttuurin naisvaikuttajia. Myöhemmin hän muutti Espanjaan, Barcelonaan. Hänen töitään on nähty kadunvarsilla sekä useissa näyttelyissä.
Miss Vanin teoksia:
~ Sini, Nea ja Elli
maanantai 11. marraskuuta 2013
Elokuva-arvostelu: Uuno Turhapuro- muisti palailee pätkittäin
Katsoimme elokuvan Uuno Turhapuro- muisti palailee pätkittäin. Elokuva kuuluu Uuno Turhapuro- elokuvasarjaan. Edellisessä elokuvassa Uuno Turhapuro oli menettänyt muistinsa ensimmäisen kerran, ja tässäkin elokuvassa muisti ajoittain katkeilee. Uunon Turhapuron muistinmenetykset ovat hänen lähipiirilleen jo tuttuja, ja he käyttävät muistikatkoksia häikäilemättömästi hyväkseen. Varsinkin Uunon appiukko, jonka suurin elämäntavoite tuntuu olevan hänen tyttärensä ja Uunon erottaminen, hyväksikäyttää Uunon pätkivää muistia kaikin keinoin.
Muisti palailee pätkittäin on suomalainen klassikko ja meidän mielestämme se on erittäin viihdyttävä ja humoristinen elokuva. Uuno Turhapuro on suomalaisten keskuudessa erittäin tunnettu ja pidetty elokuvahahmo ja kaikissa elokuvissa hän esittää jollain tavoin perusjunttia suomalaista miestä. Elokuvassa on paljon vitsikkäitä ja suomalaiseen elokuvaan tyypillisiä kohtauksia.
Kuten tavallista, Uunon hölmöilyistä seuraa aina tunnetusti harmia, varsinkin appiukolle, joka on lähes sydänkohtauksen partaalla Uunon hölmöilyjen kanssa. Tässä elokuvassa Uuno mm. menettää muistinsa ja pitää itseään äitinä, luulee appiukkoaan aviomiehekseen, jättää vaimonsa rahasta sekä tekee kaikkensa jotta saa vaimon antamaan hänelle enemmän ruokaa. Uuno on appiukon mielestä niin kajahtanut, että hän tekee tai maksaa mitä tahansa jotta saa Uunon eroamaan tyttärestään. Jätämme salaisuudeksi onnistuuko hänen useat yrityksensä erottamaan heitä.
Meidän mielipiteemme elokuvasta on, että elokuva oli suurimmilta osin erittäin hauska ja tyypillinen suomalainen elokuva. Vaikka kaikki eivät olleetkaan täysin samaamieltä elokuvan mieluisuudesta, jaksoimme kaikki seurata elokuvaa hyvin. Joistakin tylsistä kohtauksista huolimatta elokuva oli kokonaisuudessaan hyvä ja elokuvan juoni mielenkiintoinen.
maanantai 4. marraskuuta 2013
Kuvamanipulaatio
Kuvamanipulaatio on valokuvan muokkaamista tietokoneella/muulla laitteella niin, että
muokatun kuvan sisältö ei enää vastaa kuvanottohetkellä vallinneita todellisia
olosuhteita. Kuvan manipuloimista on käytetty mm. ufo-kuvissa, joista tutkijat ovat kiinnostuneet, ja
myöhemmin kuva onkin paljastunut manipuloiduksi. Kuvamanipulaatiolla pyritään yleensä tekemään alkuperäisestä valokuvasta mielenkiintoisempi/katsojan silmälle miellyttävämpi, ja sitä on myös käytetty väärin mm. uutiskuvissa.

Tähän kuvaan on lisätty ufo, jonka tarkoituksena on varmaankin ollut herättää ihmisten keskuudessa mielenkiintoa ja kohua. Ufo-kuvia on julkaistu useita, mutta jokainen on kuitenkin loppujen lopuksi kuvatutkijoiden tutkinnan tuloksena paljastunut vain manipuloiduksi kuvaksi. Myös taivaan värejä ja valokuvan kaikkia sävyjä on melkovarmasti tässä kuvassa muokattu.
~ Sini, Nea, Elli
Andy Warhol
Andy Warhol oli yhdysvaltalainen taiteilija joka tunnetaan parhaiten "sarjatuotantomaisesta" työtavastaan. Hän opiskeli taidetta syntymäpaikkakunnallaan Pittsburghissa Carnegie Institute of Technologyssa, ja muutti valmistuttuaan New Yorkiin. Warhol oli myös valokuvaaja, Interview- lehden perustaja sekä rock-yhtye The Velvet Undergroundin manageri.Hän teki elämänsä aikana myös elokuvia joista tunnetuimpia on mm. Empire.
Maalauksensa Warhol valmisti The Factory- studiossa, ja hänen tavaramerkikseen muodostuivat silkkipainotekniikalla kopioidut maalaukset, joista tunnetuimpia ovat mm. Campbellin keittopurkkeja ja Marilyn Monroeta esittävät teokset.
Andy Warhol kuoli vain 58-vuotiaana leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin New Yorkin sairaalassa, mutta edelleen hänet muistetaan ja hänen teoksensa ovat edelleen erittäin tunnettuja.

Kuvasssa Andy Warhol 1970-luvulla.
Andy Warholin teoksia

Tässä yksi Warholin tunnetuimmista teoksista, joka esittää Marilyn Monroeta. Melestämme teos on edelleen erittäin tunnettu ja tunnistimme itsekin sen heti. Myös teoksen erilaisia versioita ja jäljitelmiä näkee nykyajan sisustuksessa melko usein.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)